Joulukalenteri: 5. luukku!

~Mitä jos rakas harrastus pelottaa?~

 

 

Tänään ajattelin puhua vähän vakavammasta aiheesta, joka on varmaan monelle teille lukijoistakin tuttu tunne, ja myös minulle: Mitä jos ratsastus pelottaa?

 

"Mitä jos saan jonkun kauhean hevosen tunnille?" "Entä jos tipun?" "Jos se lähteekin käsistä tai pukittaa?" "Mitä jos tipun esteen sekaan, tai seinää päin?"

 

 

Näitä mietteitä minunkin päässäni on joskus liikkunut ja vieläkin liikkuu, mutta todella harvoin. Kun olin juuri päässyt aloittamaan tunnit ilman talutusta, ko'in noh, aika katastrofaalisen tilanteen, jossa olisi voinut käydä hassusti:

 

Felix ja minä kesä 2012♥

En nyt millään muista mikä vuosi se oli, mutta kumminkin, oli alkukevät ja lumet oli juuri sulaneet. Menin pikkuruisella mustalla shetlanninponilla, Saralla. Olin mennyt sillä todella paljon tunneilla ja muistaakseni tykkäsin siitä paljon. Äitini oli juuri päästänyt narun irti että voisin kokeilla ilman taluttajaa. Siihen aikaan HubSin estekentällä ei ollut aitoja, ja molemmilla puolina rajana oli vain isot mäet, ja toisella puolella olevassa penkit. Mutta siis, äiti päästi narun irti, ja muutama kierros menikin ihan hyvin. En tiedä mitä siinä sitten tapahtui, mutta yhtäkkiä penkkien puoleisella pitkällä sivulla Sara lähti laukalla mäkeä ylös, ja minä hätäännyin ja yritin pysyä selässä. En saanut Saraa mitenkään hallintaan, ja jatkoimme hirveällä laukalla kohti parkkipaikkaa. Onneksi silloinen ratsastuksenopettajani tuli toisesta reunasta mäkeä ylös ja sai pysäytettyä Saran. Jos opettaja ei olisi ehtinyt paikalle, olisi seuraavana edessä ollut jyrkkä mäki alas, jossa oli(ja on edelleen) paljon irtokiviä... Onneksi ei sinne asti ehditty. Tämän jälkeen menin vielä pitkään taluttajan kanssa, ennen kuin Felix- ponin turvallisessa selässä kokeilin uudestaan ilman taluttajaa ja sille tielle jäinkin.

Olen aina (enimmäkseen kuitenkin alkuaikoina ilman taluttajaa) ollut aika arka tuon tapahtuman jälkeen hevosten selässä, ja siis hieman pelännyt ratsastamista.

Minulla oli myös pari vuotta vaihe, että pelkäsin paria tiettyä hevosta, ja en uskaltanut mennä muilla kuin Felixillä. Yksi näistä pelon aiheista oli Roope- niminen puoliverinen(?) tai joku sellainen en ole varma rodusta. Menin Roopella ensimmäisen kerran kait joskus vuonna 2007-2008(?) ja silloin tunti ei ollut kovin mukava, Roope pukitteli. Enkä tykännyt siitä yhtään! Jouduin sillä sitten myöhemmin 2011-2012 menemään aika paljon, ja menin sillä monta kertaa putkeen vaikka en sitä olisi halunnut. (Okei, myönnän) melkein itku kurkussa raahauduin selkään kun halusin tunnille. Joka ainut kerta kun sillä menin, se joko pukitti tai säikähti ja lähti lapasesta joka kerta. Tuo tosin johtui varmaan omasta jännittämisestä... Mutta sitten kaikki muuttui: Menin Roopella keväällä 2012 viimoisimpia kertoja ilman satulaa, ja mielipiteeni siitä muuttui kerta heitolla! Se oli ihana ja rento, eikä yhtään inhottava.(Tuossa alla kuva Roopesta:)) Ja kuva on sukupostissa ja copyt tuossa näkyykin) 

 

Osa syy myös rohkeuteni takaisin saamiseen oli eräs ratsastuksenopettajani, joka edelleen on aivan mahtava ihminen ja hänen ansiostaan uskalsin tehdä tunneilla vaikka mitä ja mennä erilaisilla hevosilla :)

Jäljellä on vielä yksi hevonen, tai oikeastaan poni, joka oli pelkoni kohde. Mutta siitäkin tuli lopulta mielestäni ihan mukava poni. Tämä tammaneiti on nimeltään Jasu, tai onhan sitä sanottu myös Pukkikoneeksi :D Eli arvaatte varmaan miksi pelkäsin sitä? Se PUKITTELI. Ja tällä en tarkoita mitään pientä jalanheittelyä,vaan että se takapää lensi( ja vielä edelleen joskus lentää) aika railakkaasti ja yllättävästi :D Mutta siitä mitä joskus tapahtui Jasun kanssa, saatte kuulla huomisessa postauksessa... ;) (Tuossa alla kuva Jasusta ja minusta 2013 lopputalvella)

Eli minä olen päässyt nyt lopullisesti eroon tippumispelostani, nykyisen rats, opettajani Katin ansiosta. Hän on osannut kannustaa minua oikealla tavalla ja rohkaista yrittämään ja menemään. Onhan minulla edelleenkin ainakin yksi inhokki HubSilta ja Liiniä joskuskeväällä pelkäsin vielä. Sekin oli aika hassu juttu, nimittäin olin juuri edellisenä päivänä nähnyt, kuinka Liini veti hirveät sätkyt ja pudotti ratsastajan, ja kappas, seuraavana päivänä Viivi nimen perässä luki Liini.. Noo yritin vaihtaa siinä hätäisenä sitä, mutta kuinkas kävikään? Noh jos kiinnostaa tietää niin tästä pääset postaukseen jossa lyhyesti kerron tunnista :)

 

 

 

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että jos teillä rakkailla lukijoillani on hevospelko, niin voin kokemuksella sanoa, että aina kannattaa yrittää! Älkää tehkö niin kuin minä kerran, ja jättäkö tuntia sen takia väliin että saa kauhean hevosen, nämä karvakorvat osaa aina yllättää, sen olen tässä harrastuksessa huomannut :) Tietysti myös ratsastuksenopettajalle voi  kannattaa puhua peloista, yleensä he osaavat auttaa ja ottavat toiveesi huomioon! ei sitä ikinä tiedä, siitä inhokista voi tulla vaikka se kaikista rakkain♥...