"Jos nyt ei onnistu ni oon valmis luovuttamaan"

Kyseinen lause pääsi suustani tämän viikon alkupuolella. Ninni oli ollut viimeisimmät kerrat kun sillä ratsastin aivan järkyttävä. Tai no se varmasti johtui myös osittain turhautumisesta, jonka johdosta oma ratsastus kärsi ja pahasti. Se, miksi Ninni oli mielestäni näin epämiellyttävä ratsastaa, johtui yksinkertaisesti siitä, että se ei vastannut apuihin niin kuin kuuluisi. En olisi saanut koskea siihen ollenkaan ohjalla tai raipalla jos halusin välttyä äkkipysähdykseltä ja potkimiselta, ja pohkeeseen ei tullut juurikaan reaktiota. Miten sitten sellaista ponia ratsastat... Niimpä viime viikolla päätinkin pitää Ninnistä taukoa ja ratsuksi vaihtui Fiona. Siitä tunnista en kuitenkaan aio tässä postauksessa kertoa, enkä välttämättä ollenkaan koska kuvia ei ole. Noh, se tunti ei sujunut kuitenkaan kovin hyvin ja melkein tiesin että tällä viikolla Ninniin palaisin. Tätä tuntia ennen olin jo miettinyt, että jos sama linja jatkuu kuin aiemmilla tunneilla, niin lyön hanskat lopullisesti tiskiin. Olen Ninnin kanssa "tapellut" ja vääntänyt niin kauan, että oma toivo hyvästä yhteistyöstä ja hyvin liikkuvasta ponista oli jo miltei mennyttä. Keskiviikon tunti meni kuitenkin odotettua paremmin ja niimpä tänään suuntasin Kaisan valmennukseen toiveikkaana.

(c) Iina Ahtiainen/Viivi Viskari, kiitos paljon!

Eli nyt olemme lauantaissa. Valmennus oli jo tosissaan aamusta ja itsellä ainakin oli hieman vaikeuksia herätä, tallilla kun piti olla jo puoli yhdeksän. Onneksi aikaa jäi rutkasti ja olimme juuri aikataulussa, ja verryttelemään pääsimme jo 09.15! Ninni tuntui itseasiassa jo alkukäynneissä hyvin rasittavalta, se liikkui kuin tervassa ja mikään apu ei taaskaan mennyt perille asti. Ehdimme ravata hieman kunnes Kaisa tuli ja kävi nopeasti pienen kyselykierroksen. Pääsimmekin jatkamaan siitä suoraan kevyessä ravissa pääty-ympyröillä ja pienillä temponmuutoksilla pitkillä sivuilla. Ninni oli edelleen toosi tahmea, eikä liikkunut pohkeesta saatika raipasta mihinkään, ja asettuminen sekä taipuminenkin olivat hyvin hankalaa. 

Seuraavaksi istuimme alas ja lähdimme tekemään jokaiseen kulmaan voltit, tässä tarkoituksena saada vain asetus ja taivutus pelaamaan ja ponit hyvin kuulolle. Noh, Ninni oli edelleen samanlainen ratsastaa ja tuntui että vauhti vain hidastu hidastumistaan. Tässä vaiheessa käytin pohkeen muutaman kerran voimakkaammin herätyksenä. Ehkä pieni ero tuli raviin, mutta oli sekin jotakin. Kun molempiin suuntiin oltiin tarpeeksi pyöritty volteilla, tuli ohjeet laukkatehtävästä. Tätä odotin kauhulla, sillä miten olisin edes laukkaa saanut nostettua, kun perusravikaan ei ollut riittävää? Kuitenkin, laukkasimme kahdella pääty-ympyrällä. Mie ja Matilda toisessa päädyssä ja Siiri toisessa. Aluksi ihan vain ravissa teimme ympyrästä spiraalin eli pienensimme ja suurensimme sitä. Myöhemmin laukassa sama juttu, kunhan saimme ensin laukan pyörimään ja etenemään. Ninni laukkasi alkuun juuri niin kuin pelkäsinkin, ihan ilman moottoria ja ravitahtisena. Sitä siinä sitten paikkailtiin, ja viimeistään siinä vaiheessa kun laukkasimme yksi kerrallaan tällä spiraaliympyrällä, löytyi se kaasuvaihdekkin sieltä. (se sitten tosin meinasi hirttää kiinni, hups) Mutta muuten laukka muuttui paremmaksi!

Kun päivän laukkaosuudet oli suoritettu ja kuskit (tai ainakin miut) oli rääkätty miltei loppuun, tehtiin vielä tehtävää jossa poneja pääsi vähän jumppaamaan. Tämä tehtävä tuli meille itseasiassa ihan tosi hyvään kohtaan, sillä alkutunnista en tälläistä fiilistä olisi löytänyt. Eli aloitimme harjoitusravissa ja teimme kulmaan tötteröiden ympäri voltin, jonka jälkeen pitkän sivun alussa siirrettiin käyntiin ja tehtiin pohkeenväistöä keskihalkaisijalle asti. Keskihalkaisijalta tötteröiden välistä siirryttiin raviin ja tehtiin voltti vasemmalle/oikealle kulmaan riippuen suunnasta ja vasta sitten keskihalkaisijalla suoristus ja samaan suuntaan mistä tulimmekin. 

Volteilla alkuun tie ja asetukset oli vähän hakusissa ja samaten oma ulko-olkapääni ja vasen ranteeni kuten koko valmennuksen ajan oli ollutkin. Käyntisiirtymät valui aika paljon, mutta väistöissä löysin pikkuhiljaa kerta kerralta oikeat nappulat, ja teimme ehkä parhaimmat väistöt ikinä mihin Ninni pystyy! Pian alkoi yksitellen muutkin asiat loksahdella kohdilleen ja Ninnikin alkoi myötäämään niskasta ja tulemaan kuolaimelle. Siinä vaiheessa oli fiilikset korkealla, ja loppuverryttelyjen jälkeen oli hyvä lähteä vielä kävelemään maastoon. 

Valmennuksesta jäi ihan superhyvät fiilikset ja sain taas apua Ninnin ratsastamiseen. Paljon korjattavaa toki löytyi niin kuin aina, esimerkiksi oma yläkroppa ei toimi ihan kunnolla ja miun pitäisi saada tuotua aina etenkin volteilla sitä enemmän liikkeeseen mukaan. Myös vasen ranne jännittyi jostakin syystä todella paljon, mutta sain siihenkin todella hyvän mielikuvaharjoituksen. Muutoin ei istunnan kanssa ongelmia ollut ja tosiaan Ninnikin tuli oikein kivan tuntuiseksi loppuajasta. Samalla muistui mieleen se, miksi tästä ponista niin kovasti tykkäsin. Ei todellakaan helpoimmasta päästä ratsastaa, mutta sitäkin palkitsevampi kun tekee siellä selässä jotain oikein! Muutenkin oli todella piristävää, sillä hepparintamalla asiat eivät ole omalla kohdalla sujuneet hetkeen niin kuin itse toivoisin. Sitä helposti unohtaa kaiken myrskyn ja masennuksen keskellä nauttia niistä pienistäkin hetkistä ja asioista joita omaan elämään on saanut. Ja ei, en ole luovuttamassa Ninnin suhteen, tästä tämä nousu taas lähtee!

"Ehkä myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu"

Niin, ehkäpä.