Mietteitä motivaatiosta

Jokaisessa urheilulajissa ja esimerkiksi opiskelussa on oltava mukana jokin, joka motivoi. Ethän sinä muuten jaksaisi tehdä sitä asiaa viikosta ja kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen. Joskus motivaatiota joutuu hiukan etsimään ennen kuin sen löytää ja se voi hukkua yhtä nopeasti kuin sen on löytänytkin. Nyt on oikeastaan todella hyvä hetki pohtia hiukan miun oman motivaation lähteitä, se motivaatio kun tuntuu olevan syystä jos toisesta lähellä pohjalukemia aina hetkellisesti.

Ratsastushan on oikeastaan suurimmaksi osaksi pelkkää tiimityötä. Jos yhteistyö hevosen tai ponin kanssa ei pelaa, ei lopputuloskaan voi olla kaunista katseltavaa. Harrastuskaverista lähtee myös pieni osa motivaatiota ja itselleni on ainakin hyvin merkittävää, millaisen hevosen kanssa teen yhteistyötä. Jos ratsastaisin aina niillä niin kutsutuilla helpommilla hevosilla, ei se antaisi tästä lajista niin paljon. Mitä enemmän on haastetta, sitä enemmän tekee mieli tehdä töitä onnistumisen eteen. Eihän esimerkiksi jalkapallo tai jääkiekkokaan ylläpitäisi pelaajien kiinnostusta, jos maalien tekeminen olisi aina helppoa? Sama asia pätee ratsastuksessa. Jos hevonen toimisi aina kuin automaatti, koko lajin idea häviäisi. Oman motivaationi saa hiipumaan herkästi myös, jos en saa treenata ja ohessa kehittää yhteistyötä saman hevosen tai ponin kanssa pidempiä ajanjaksoja kohti jotain tavoitetta. 

Kun harrastuskaveri on kohdallaan, voin siirtyä askeleen eteenpäin. Kaikissa lajeissa tulee vastaan onnistumisia ja epäonnistumisia sekä ahaa-elämyksiä ja ne ovat keskeisessä roolissa myös ratsastuksessa. Itse opin ehkä parhaiten juuri niistä epäonnistumisista, sillä kun epäonnistuu ja ennen kaikkea tiedostaa omat virheensä, on niiden korjaaminen helpompaa. Ja kun onnistuu pitkän yrittämisen jälkeen esimerkiksi korjaamaan virheensä, saa siitä huimasti intoa jatkamiseen. Ikäänkuin syttyy uudelleen. 

Oppimiseen ja yrittämiseen usein vaikuttaa myös ulkopuoliset tahot, niin negatiivisesti kuin positiivisesti. Jokaisessa urheilulajissa varmasti riittää kritisoijia ja kateellisia ihmisiä ja toiset ihmiset ottavat niistä itseensä hyvinkin helposti ja kadottavat esimerkiksi haukkujen myötä motivaationsa koko tekemiseen. Omasta harrastuspiiristä tällaisia tapauksia on joskus löytynyt, mutta onneksi harvoin enkä mie niistä yleensä ota itseeni mitenkään kovin helposti.

Positiivinen kommentti ja etenkin tietynlainen kannustus kuitenkin auttavat eteenpäin. Ratsastuksenopettaja ja valmentajat ovat tästä kommentoinnista ja kannustuksesta aikalailla  vastuussa. Heidän tehtävänsä on antaa vinkkejä, kannustaa ja etenkin kertoa jos teet jotakin väärin ja pyrkiä ohjeistamaan miten voisit korjata tämän asian. Omaa motivaatiotani söisi hirveästi, jos saisin jokaisella tunnilla ja valmennuksessa pelkästään negatiivista kommenttia tai vastaavasti en saisi mitään ohjeistusta.

 Oma periaatteeni on, että vaikka olisi mennyt koko ratsastus niin huonosti kuin olla ja voi, pitäisi opettajan tai valmentajan yrittää löytää vastapainoksi edes yksi kehuttava asia. Sillä on myös väliä, miten kehut ja virheet ilmaistaan. Siitä heijastuu opettajan tai valkun oma motivaatio työtään ja oppilaitaan kohtaan. Aivan kuten koulussakin on paljon mieluisampaa olla sellaisten opettajien tunneilla, jotka ovat itse kiinnostuneita ja motivoituneita opettamastaan aineesta. Opettajan rinnalla tärkeää kannustusta tulee myös ystäviltä. Minun motivaationi saattaa saada uuden liekin, jos löydän jonkun joka voi samaistua minun tilanteeseeni ja osaa tukea oikealla tavalla.

Opetuksen, oman asenteen ja mieluisan hevosen yhteistuloksena on helpompi päästä omiin tavoitteisiinsa. Mie en ehkä pystyisi harrastamaan tätä lajia, jos miulla ei olisi tavoitteita. Niiden asettamisessa on kuitenkin oltava realistinen ja muistettava, että tavoitteet ja tilanteetkin siis elävät ja muuttuvat ajan myötä. On pyrittävä olemaan avoimin mielin ja valmis muuttamaan suunnitelmia. Miulle tavoitteiden asettaminen tarkoittaa siis sitä, että koko ajan häämöttää jonkinlainen maalitaulu, jotta mielenkiinto säilyy. Tuntuu, että olisin ihan ulalla jos pitäisi vaan humputella menemään :D

  

Miuta motivoi myös muutama kouluratsastaja, jotka ovat innostaneet tässä lajissa yhä enemmän ja enemmän. Niihin lukeutuvat muun muassa Eevamaria Porthan – Broddell, Sophia Backlund, sekä  Charlotte Dujardin. Kun näkee osaavien ratsastajien suorituksia joko videolta tai ihan paikan päällä kilpailuissa, saa siitä aina tietynlaista intoa ja motivaatiota omaan ratsastukseen. Saatan katsoa esimerkiksi Youtubesta heidän ratsastustaan tai seurata muiden ulkomailla asuvien kouluratsastajien Instagram - tilejä ja sieltä ottaa kipinää seuraavalle tunnille. Ponnistuslautana motivaatiolle toimi mm. kesällä EKR:n koulukansalliset, joissa nähtyäni huippuhienoja suorituksia, teki itsekkin mieli hypätä saman tien hevosen selkään ja yrittää perässä omalla tasolla. 

EKR Koulukansalliset 2015, yksi omista suosikeistani!

  

Tämä ehkä avaa hiukan miun käsitystä motivaatiosta ja siitä, mitä siihen tarvitaan että voin motivoitua. Tällä hetkellä se on hiukan hakusessa kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa eikä suunnitelmia, ei mitään. Toisinsanoen olen ihan hukassa, kun en tiedä mihin keskittyisin ja mitä tavoittelisin.

Samalla kun motivaatio on toispuoleisesti ottanut jalat alleen, on miulla ihan jäätävä kisakuume ja voin sanoa että olen varmasti kateellinen jokaiselle vastaantulevalle henkilölle, jolla on mahdollisuus aktiivisesti kisata. Aina sanotaan että hyvää kannattaa odottaa ja että yleensä jos jokin asia ei toteudukkaan tai ei mene niinkuin haluaisi, on se merkki siitä että tulossa on jotakin vielä parempaa. Pitää vain jaksaa odottaa.