sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Astetta isompi ratsu

(c) Martta Korvenoja, kiitos paljon jälleen!
Meillä olikin hevostenvaihtoviikot ja sain tunnille perjantaina Lilin, jota olinkin itseasiassa toivonut. Täytyy sanoa, että olo oli kaikkea muuta kuin kotoisa tuolla korkeuksissa ja hieman jännitti osaanko tätä jättiläistä edes ratsastaa, kun muistot viime keväältä eivät olleet kovin positiiviset. Alkukäyntien jälkeen mielipiteeni muuttui täysin, sillä Lilihän olikin itseasiassa todella yritteliäs ja yhteistyökykyinen!



Koko tunnin olimme pääty-ympyröillä lukuunottamatta loppuraveja. Aloitimme siis tunnin kahdella eri pääty-ympyrällä, jossa alkuun asetettiin hevosia sisälle ja taivutettiin kunnolla sisäpohkeen ympäri. Vastapainoksi tämän jälkeen asetettiin ulos ja taivutettiin ulkopohkeen ympärille. Lili oli ihan tosi mukavan tuntuinen, vaikka töitä sai tehdä ja paljon. Molemmin päin saatiin pari ihan tosi kivaa pätkää ja Lilikin oli hyvin kuulolla. Näiden asetusten ja taivutusten jälkeen ensin lyhennettiin käyntiä niin paljon kun pystyi ja sitten pidennettiin. Itselleni oli tuo lyhentäminen ihan todella vaikeaa enkä osannut alkuun oikeastaan tehdä mitään oikein siellä selässä eikä käynti lyhentynyt tarpeeksi. Hassua, sillä Lili on ehkä "maailman paras" lyhentämään käyntiä, tai ainakin sille se on helppoa. Pidentäminen onnistui sitten paremmin, ja tulihan sieltä lopulta lyhyempääkin käyntiä.







Ravissa alkuun aseteltiin vain ympyrällä sisään, ja hetken päästä lähdettiin hakemaan taas sitä lyhyttä ravia puolet ympyrästä, ja puolet sitten pidempää ravia. Lyhentäessä istuin aiha alas kun tuntui että sain paremman otteen hevoseen. Alkuun tämäkään ei näyttänyt kovin kauniilta, mutta pikkuhiljaa Lili rupesi lyhenemään ja vähän nousemaan. Pidennyspätkällä päästeltiin sitten ihan reippaasti menemään. Teimme tämän jälkeen vielä pitempijaksoista lyhentämistä ja pidentämistä. Vatsalihakset hellänä yritin istua ja lyhentää ravia ja saada se pysymään sellaisena. Kun sitten saimme pidentää ravia, ihan säpsähdin kuinka paljon liikettä Lilistä lähti! Tuli muutama pätkä ihan tosi mageentuntuista ravia. 





Laukat otettin niin, että C-päädystä nostettiin aina laukka ja laukattiin puoli ympyrää ja takaisin raviin. Ekat nostot oli aika räjähtäviä ja sen jälkeen Lili aina yrittikin lähteä viemään, hanskassa kuitenkin pysyi. Lili alkoi myös ennakoida aika paljon noita nostoja, ja siinä oli tosiaan pideltävää. Itse laukkaa en osannut omien taitojen puutteessa työstää ollenkaan. joten tyydyin keskittymään siihen että se pyörisi kunnolla. Molempiin suuntiin teimme tämän tehtävän päätteeksi pidempää pätkää laukassa, ensin lyhentäen ja sitten pidentäen. Lyhennys meni vähän kiikun kaakun koska Lili jännittyi ihan todella paljon kun yritin ottaa sitä lyhyemmäksi, mutta pidennys lähti taas tosi hyvin ja rennosti, Lili tuli myös takaisin tosi hyvin. 


Loppuun ravailimme vielä vähän pidemmällä ohjalla ja haettiin hevosia vähän pidemmälle ja matalemmalle kaulalle. Meiltä katosi tahti kokonaan alkuun ja Lili vain kiisi miljoonaa ja mie yritin epätoivoisesti saada sitä takaisin avuille. Jonnan apuahan siihen hieman tarvittiin ja hetken päästä löytyi sellainen kiva ravi johon oli hyvä lopettaa. 


Lili oli itseasiassa todella kiva, paljon kivempi mitä muistin. Niimpä toivoinkin sitä myös ensi viikoksi, saa nähdä muistetaanko miun toivetta :D

Lauantailta ♥ (c) Johanna Stockmakari


Perjantaina kävin vielä oman tunnin jälkeen kävelemässä Donnan kanssa selästä käsin. D:llä taisi olla hieman energiaa, oli sen verran kovin menossa. Lauantaina taasen pääsin kävelemään jo päivällä, tällä kertaa maasta käsin kun en jaksanut varusteita ruveta laittamaan. Donna oli silloinkin hyvin kiltisti, ja neiti pääsikin sen jälkeen vielä tarhaan paistattelemaan päivää.♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti