Black Beauty

Heh, perjantaina eli eilen pääsin hyvin suureksi hämmästykseksi Donnan kanssa tuuppailemaan. Jonna piti meille taas tunnin, ja tehtiin aika jumppailutyyppisesti tehtäviä, mutta hiki silti tuli.

Käveltiin pitkin ohjin aika pitkään, kunnes otettiin ohjat tuntumalle ja aloiteltiin aika nopeasti ravaamaan. Ravissa alettiin heti hommiin ja päivän tehtävän kimppuun. Elikkäs suoralla uralla ja kulmissa asetettiin hevosia ulos, ja volteilla sekä ympyröillä sisäänpäin. Hieman oli taas kaikki hakusessa, kun hevonen on niin iso ja ihan erilainen ratsastaa kuin muut tuntsarit. Hyvin asetukset ja taivutukset kuitenkin pelasi, ainut vaan että meidän isot voltit levisi melkein joka kerta ympyröiksi. En tajunnut itse korjata asiaa, vaan ajelin tyytyväisenä menemään kun Donna niin kiltisti meni kunnes Jonna asiasta sanoi. Sitten ei enää ajeltukaan. Tätä tehtiin siis molemmissa suunnissa, ja jossain vaiheessa vaihdettiin myös niinpäin, että muuten asetus sisään, mutta volteilla ulos. Tämä meni tosi kivasti ja paremmin kui tuo ympyrät sisä-asetuksella ja muuten asetus ulos. 

kuvat (c) Martta Korvenoja, kiitos jälleen!

Pienen tauon jälkeen oli päivän laukkatehtävän vuoro. Laukat nostettiin tällä kertaa käynnistä, tehtiin laukassa voltti jossa haettiin hevosia hyvin takaosan päälle, ja uralle tultaessa takaisin käyntiin. Heh, miun eka laukannosto oli aika mielenkiintoinen :D Laukka kyllä nousi, mutta koska kuski ei selässä ollut hereillä pohkeen kanssa ja antanut hevoselle tilaa, niin eihän se tietenkään jatka laukkaa. Uutta nostoa siis vaan ja uusi yritys. Alkuun nuo käyntiin siirtymiset oli aika töksähtäviä, mutta saatiin myös Jonnaa lainatakseni "aika mageita" siirtymisiä, jotka tuntui selkäänkin ihan superilta. Donna on aika huippu♥ Toiseen suuntaan nuo käyntisiirtymät oli aika löperöitä ja itse olin varmaan liian huumaantunut noista onnistumisista, että unohdin taas ratsastaa ja pohkeiden käyttö katosi jonnekkin puskaan. Kääntäminen oli myös todella vaikeaa, Donna tuntui nimittäin ison laukkansa kanssa ihan valtamerilaivalta.

 Siinä sitten vielä loppuravailtiin ja venyteltiin eteen alas. Kun oli ne pohkeet kadonneet ei Donnakaan kulkenut askeltakaan pyöreänä ja pitkään siinä ravaillessa mietin että mikä tässä mättää. Vihdoin kuitenkin tajusin, että "Ahaa, ne pohkeet kannattaisi laittaa varmaan kiinni" ja kappas kummaa. alkoi hevonenkin kulkea paremmin. Voi, se ravi oli niin kivan tuntuista kun tunsi kuinka askel piteni ja Donna venytti eteen alas. Oli kyllä kaikin puolin todella hyvä tunti, ja Donna tietysti myös hieno :)

Uusia ulottuvuuksia

Viime viikolla olinkin poikkeuksellisesti tunnilla lauantaina, koska perjantaina oli vielä pakkasta niin paljon, että tunnit peruttiin. Minna piti meille tunnin, ja hämmenyksestä sekaisin katsoin listaa: Miun nimen kohdalla oli Rico. Olin vähän tyhjällä fiiliksellä ennen tuntia, kun muistelin kuinka huonosti viimeeksi oli mennyt. En siis odottanut mitään suuria tunnilta ja sen onnistumiselta.

kaikki kuvat (c) Tuuli Kauppinen!

En nyt ajatellut selittää liikaa meidän alkuverryttelyistä, sillä tehtiin ne itsenäisesti molemmissa suunnissa sekä käynnissä että ravissa. Olin siinä aloittanut työskentelemään Ricon kanssa ihan normaalisti kuten aina, eli napakka tuntuma ohjalle ja pohkeet kiinni kuten aina, ja siitä lähdin tekemään käynnissä ja myöhemmin ravissa ympyröitä ja voltteja, Minna sitten antoi siinä ravin alkuvaiheilla ihan tosi hyvän vinkin miun ratsastamiseen, joka todellakin toimi! "Ajattele koko ajan, että ihan ku olisit loppuraveissa." Sitä sitten lähdin kokeilemaan ja hakemaan. Tuntui ihan tosi oudolta ratsastaa vähän ylipitkällä ohjalla, mutta aika nopeasti ideasta sain kiinni ja Ricokin myöntyipian siihen. Ravailtiin siis vapaasti molempiin suuntiin, ja jossain vaiheessa vaihdettiin kaikki samaan kierrokseen ja otettiin oman mielen mukaan pääty-ympyröitä laukassa. Itse menin vähän kevyemmällä ohjalla ja työnsin kättä vähän eteenpäin että Rico saisi tilaa kunnolla venyttää eteen-alas. Tässä vaiheessa laukka oli vielä vähän kömpelöä.

Tälläistä haettiin♥

Laukkojen jälkeen käveltiin hetki pitkin ohjin ja sitten siirryttiin varsinaiseen tehtävään. Eli perinteistä pohkeenväistöä yksityispuolen pitkällä sivulla takaosaa väistättäen ulos(nämä meni meillä ihan surkeasti, Rico viipotti menemään ravissa minkä jaloista ehto, käynnissä saatiin muutama ihan ookoo pätkä) ja ratsastuskoulun puoleisella sivulla sitten loiva kiemuraura, tarkat suoristukset ja asetukset/taivutukset. Ensin tultiin ihan koko juttu käynnissä, sitten harjoitusravissa ja Minna kertoi jokaiselle henk kohtaisesti tuliko kiemurauran ensimmäisen osan laukassa. Miulle laukat tuli aika nopeasti mukaan, ja saatiin verkkalaukkaan verrattuna aikas kivaa laukkaa irtoamaan. Koko ajan pidin myös huolen siitä ajatuksesta että ollaan niissä loppuraveissa. Muutaman kerran tuli sellainen wow-tunne, kun Rico alkoi oikeasti venyttää eteen alas ja hakea vähän rehellisemmin avuille. Toisessa suunnassa sama juttu, mutta laukkoja ei otettu. Ravissa saatiin taas muutama superhyvä pätkä, ja pian pääsinkin jo niihin ihan oikeisiin loppuraveihin ja Rico venytti oikein kivasti. 

En olisi odottanut että noin hyvin menee, Rico oli todella kiva ratsastaa ja löysin oikeasti sellaisen hyvän mielikuvan joka auttoi todella paljon omassa ratsastuksessa ja apujenkäytön hahmottamisessa juuri Ricon kanssa, kiitos siitä Minnalle! 

Keskiviikkona jatkui ratsastukset askeleenpidennys-lyhennys -ja jumppateemalla Kiviojilla, tällä kertaa Daalian kanssa. Alkutunnista jo aloiteltiin askelpituuksien leikittelyllä eli käytännössä pitkillä sivuilla ratsastettiin isompaa askelta ja pitkillä sivuilla koottiin ja lyhennettiin askelta. Muuta kokoamispätkä oli ihan super, eteen pidemmäksi ei sitten oikein lähtenyt. Sitten hieman väistätettiin käynnissä ja ravissa takaosaa ulos keskiympyrällä. Käynnissä meni suoraansanottuna surkeasti, Daalia nousi koko ajan pois tuntumalta tai vastapainoksi valui kuolaimen taakse ja pahasti tai röhnötti kädellä. Lisäksi väistössä ei takajalat polkenut tarpeeksi. Ravissa toiseen suuntaan väistöt oli myös aika vaisuja, mutta kun vaihdettiin suuntaa alkoi sujua. Tuli vaan sellainen *naps* tunne kun lähdin väistöön ympyrällä ja kappas tuli tosi lennokasta ja hyvää väistöä. Näistä raviväistöpätkistä saatiin todella paljon kehuja.

syksy 2015

Siinä välikäyntien aikana sain sitten hieman palautetta miun alapohkeen heilumisesta, jonka olen itseasiassa itsekin tiedostanut, mutta en ole kiinnittänyt niin paljoa huomiota. Nyt sitten ruvettava sitäkin vahtimaan, ettei alapohje ja kantapää pääse liian levottomaksi, hups :D Takaisin kuitenkin tuntiin. Seuraavaksi jatkettiin hieman avotaivutuksilla ravissa pitkällä sivulla, sitten nostettiin laukka ennen kulmaa ja tehtiin pääty-ympyrä laukassa, ja toisella pitkällä sivulla laukassa avotaivutuksen tapaista ja taas päätyyn ympyrä laukassa. Daalia oli avotaivutuksissa ihan ookoo eikä niissä sen suurempia ongelmia ollut ravissa. Laukannostot meillä oli aika räväköitä ja kerran taisi jonkunnäköinen pukki-hyppy-sinkaisukin tulla. Sai oikeasti tehdä ihan kunnolla töitä, että laukka pysyi siedettävänä ja kasassa, Dale kun tuppasi etenemään vähän liiankin reippaasti ja avotaivutuspätkällä riepotteli miuta välillä ihan kunnolla. Avotaivutus meni itsessään kuitenkin ihan hyvin, tultiin tosissaan vähän liian kovaa. 

kisat 2014

Vasempaan kierrokseen tehtiin samaa tehtävää. Avotaivutuksissa ei ollut mitään ongelmia, mutta laukat oli taas mitä oli. Taivutin ympyröillä ihan liikaa ja Daalia valui aika alas ja kuolaimen taakse. sitä sitten yritin sieltä nostella ylöspäin. Avotaivutuksia saatiin kaksi onnistunutta pätkää, ja yksi paineltiin sitten taas tänttäränttää toiseen päätyyn kun en saanut mitään kontrollia poniin. Loppuun vielä ravailtiin keventäen ja tehtiin ympyröitä, loivia kiemuroita ja aseteltiin hieman ulos ja sisääm fiiliksen mukaan. Tällä kertaa ei annettu venyttää eteen-alas niin paljoa, etenkään alas. Haettiin enemmänkin sitä tunnetta, että se niska tosiaan oisi korkeimpana kohtana ja poni kauniissa pyöreässä muodossa. Daalia olisi taas mielellään valunut ihan alas, joten sitä sai pohkeella ja ajoittain ohjalla nostaa ylöspäin, loppua kohden kuitenkin parani ja sain lopettaa ihan tyytyväisin mielin tunnin. 

Tunnin jälkeen harjasin vielä Berryn kunnolla ja käytiin kävelemässä pihalla. Tällä kertaa Bee osasi jo käyttäytyäkin ja käveli suurimmaksi osaksi oikein nätisti miun vierellä. Kävelyn jälkeen vielä venyteltiin leivän avulla ja pieni oli oikein innoissaan. Vielä olisi 3 kuukautta kävelyä edessä, mutta Berry on kuulemma jo paranemaan päin!♥

Mietteitä motivaatiosta

Jokaisessa urheilulajissa ja esimerkiksi opiskelussa on oltava mukana jokin, joka motivoi. Ethän sinä muuten jaksaisi tehdä sitä asiaa viikosta ja kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen. Joskus motivaatiota joutuu hiukan etsimään ennen kuin sen löytää ja se voi hukkua yhtä nopeasti kuin sen on löytänytkin. Nyt on oikeastaan todella hyvä hetki pohtia hiukan miun oman motivaation lähteitä, se motivaatio kun tuntuu olevan syystä jos toisesta lähellä pohjalukemia aina hetkellisesti.

Ratsastushan on oikeastaan suurimmaksi osaksi pelkkää tiimityötä. Jos yhteistyö hevosen tai ponin kanssa ei pelaa, ei lopputuloskaan voi olla kaunista katseltavaa. Harrastuskaverista lähtee myös pieni osa motivaatiota ja itselleni on ainakin hyvin merkittävää, millaisen hevosen kanssa teen yhteistyötä. Jos ratsastaisin aina niillä niin kutsutuilla helpommilla hevosilla, ei se antaisi tästä lajista niin paljon. Mitä enemmän on haastetta, sitä enemmän tekee mieli tehdä töitä onnistumisen eteen. Eihän esimerkiksi jalkapallo tai jääkiekkokaan ylläpitäisi pelaajien kiinnostusta, jos maalien tekeminen olisi aina helppoa? Sama asia pätee ratsastuksessa. Jos hevonen toimisi aina kuin automaatti, koko lajin idea häviäisi. Oman motivaationi saa hiipumaan herkästi myös, jos en saa treenata ja ohessa kehittää yhteistyötä saman hevosen tai ponin kanssa pidempiä ajanjaksoja kohti jotain tavoitetta. 

Kun harrastuskaveri on kohdallaan, voin siirtyä askeleen eteenpäin. Kaikissa lajeissa tulee vastaan onnistumisia ja epäonnistumisia sekä ahaa-elämyksiä ja ne ovat keskeisessä roolissa myös ratsastuksessa. Itse opin ehkä parhaiten juuri niistä epäonnistumisista, sillä kun epäonnistuu ja ennen kaikkea tiedostaa omat virheensä, on niiden korjaaminen helpompaa. Ja kun onnistuu pitkän yrittämisen jälkeen esimerkiksi korjaamaan virheensä, saa siitä huimasti intoa jatkamiseen. Ikäänkuin syttyy uudelleen. 

Oppimiseen ja yrittämiseen usein vaikuttaa myös ulkopuoliset tahot, niin negatiivisesti kuin positiivisesti. Jokaisessa urheilulajissa varmasti riittää kritisoijia ja kateellisia ihmisiä ja toiset ihmiset ottavat niistä itseensä hyvinkin helposti ja kadottavat esimerkiksi haukkujen myötä motivaationsa koko tekemiseen. Omasta harrastuspiiristä tällaisia tapauksia on joskus löytynyt, mutta onneksi harvoin enkä mie niistä yleensä ota itseeni mitenkään kovin helposti.

Positiivinen kommentti ja etenkin tietynlainen kannustus kuitenkin auttavat eteenpäin. Ratsastuksenopettaja ja valmentajat ovat tästä kommentoinnista ja kannustuksesta aikalailla  vastuussa. Heidän tehtävänsä on antaa vinkkejä, kannustaa ja etenkin kertoa jos teet jotakin väärin ja pyrkiä ohjeistamaan miten voisit korjata tämän asian. Omaa motivaatiotani söisi hirveästi, jos saisin jokaisella tunnilla ja valmennuksessa pelkästään negatiivista kommenttia tai vastaavasti en saisi mitään ohjeistusta.

 Oma periaatteeni on, että vaikka olisi mennyt koko ratsastus niin huonosti kuin olla ja voi, pitäisi opettajan tai valmentajan yrittää löytää vastapainoksi edes yksi kehuttava asia. Sillä on myös väliä, miten kehut ja virheet ilmaistaan. Siitä heijastuu opettajan tai valkun oma motivaatio työtään ja oppilaitaan kohtaan. Aivan kuten koulussakin on paljon mieluisampaa olla sellaisten opettajien tunneilla, jotka ovat itse kiinnostuneita ja motivoituneita opettamastaan aineesta. Opettajan rinnalla tärkeää kannustusta tulee myös ystäviltä. Minun motivaationi saattaa saada uuden liekin, jos löydän jonkun joka voi samaistua minun tilanteeseeni ja osaa tukea oikealla tavalla.

Opetuksen, oman asenteen ja mieluisan hevosen yhteistuloksena on helpompi päästä omiin tavoitteisiinsa. Mie en ehkä pystyisi harrastamaan tätä lajia, jos miulla ei olisi tavoitteita. Niiden asettamisessa on kuitenkin oltava realistinen ja muistettava, että tavoitteet ja tilanteetkin siis elävät ja muuttuvat ajan myötä. On pyrittävä olemaan avoimin mielin ja valmis muuttamaan suunnitelmia. Miulle tavoitteiden asettaminen tarkoittaa siis sitä, että koko ajan häämöttää jonkinlainen maalitaulu, jotta mielenkiinto säilyy. Tuntuu, että olisin ihan ulalla jos pitäisi vaan humputella menemään :D

  

Miuta motivoi myös muutama kouluratsastaja, jotka ovat innostaneet tässä lajissa yhä enemmän ja enemmän. Niihin lukeutuvat muun muassa Eevamaria Porthan – Broddell, Sophia Backlund, sekä  Charlotte Dujardin. Kun näkee osaavien ratsastajien suorituksia joko videolta tai ihan paikan päällä kilpailuissa, saa siitä aina tietynlaista intoa ja motivaatiota omaan ratsastukseen. Saatan katsoa esimerkiksi Youtubesta heidän ratsastustaan tai seurata muiden ulkomailla asuvien kouluratsastajien Instagram - tilejä ja sieltä ottaa kipinää seuraavalle tunnille. Ponnistuslautana motivaatiolle toimi mm. kesällä EKR:n koulukansalliset, joissa nähtyäni huippuhienoja suorituksia, teki itsekkin mieli hypätä saman tien hevosen selkään ja yrittää perässä omalla tasolla. 

EKR Koulukansalliset 2015, yksi omista suosikeistani!

  

Tämä ehkä avaa hiukan miun käsitystä motivaatiosta ja siitä, mitä siihen tarvitaan että voin motivoitua. Tällä hetkellä se on hiukan hakusessa kun tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa eikä suunnitelmia, ei mitään. Toisinsanoen olen ihan hukassa, kun en tiedä mihin keskittyisin ja mitä tavoittelisin.

Samalla kun motivaatio on toispuoleisesti ottanut jalat alleen, on miulla ihan jäätävä kisakuume ja voin sanoa että olen varmasti kateellinen jokaiselle vastaantulevalle henkilölle, jolla on mahdollisuus aktiivisesti kisata. Aina sanotaan että hyvää kannattaa odottaa ja että yleensä jos jokin asia ei toteudukkaan tai ei mene niinkuin haluaisi, on se merkki siitä että tulossa on jotakin vielä parempaa. Pitää vain jaksaa odottaa. 

Jos ei täydellisesti niin ainakin sinnepäin...

(Heh, perjantain iltatunnista oli kyllä täydellisyys kaukana...) Perjantaina olikin todella hevospainotteinen päivä, sillä meillä oli koulun taksvärkkipäivä ja missäs muualla sen vietinkään kuin tallilla. Kiviojille siis suuntasin Karon kanssa jo aamutuimaan. Siellä ehdittiin tallitöiden lomassa ratsastamaan muutama ponikin, joten illalla oma tunti menikin aika huonosti. Kun kaksi ponia oli jo ratsastanut (en mitenkään hirmu rankasti mutta kumminkin) ei sitä jaksanut enää ihan 100% keskittymisellä ratsastaa. Tunnille sain kuitenkin ratsuksi Aten.

Kuvat (c) Maisa Pukki

Koko tunti rakentui oikeastaan yhden tehtävän ympärille, jota sitten askellajin mukaan muuteltiin. Alkuverryttelyt tehtiin normaalisti volteilla ja ympyröillä, josta sitten siirryttiin aika pian meidän varsinaiseen tehtävään. Eli teimme molemmissa suunnissa tehtävää, jossa ensin väistätettiin käynnissä pitkän sivun alusta melko jyrkkää väistöä kohti keskihalkaisijaa. Ei siis mitenkään pitkää pätkää, vaan niin että päästiin hiukan uran sisäpuolelle. Sitten siirtymä raviin ja ravia muutamia metrehä siinä uran sisäpuolelle, siirtyminen takaisin käyntiin ja samanlainen väistö takaisin uralle kuin oltiin tehty alussa uran sisäpuolelle. Lyhyet sivut jatkettiin aina ravaten.

Ennen laukkoja meillä taisi olla yhdet välikäynnit, jonka aikana ajatuksissani hajotettiin yksi tötterö, kun Atte käveli sellaisen päältä, hups :D Jatkettiin tehtävää niin, että väistö kohti keskihalkaisijaa tehtiin aina ravissa, sitten suoristus ja siinä uran sisäpuolella laukannosto. Laukassa sai tehdä päätyyn pääty-ympyrän, mutta ennen seuraavaa pitkää sivua piti olla jo ravissa, Tätä tehtiin myös molemmissa suunnissa. Kun tätä oli tehty niin monta kertaa, että _jokainen_ sai muutaman onnistuneen väistön ja noston, siirryttiin loppuverryttelemään vapaasti. Suunta oli siis vapaa, ja itse tein loppuverryttelyt suurella kahdeksikolla ja yritin keskittyä vain siihen, että hieman kuumunut ja levoton Atte malttaisi rauhoittua ja rentoutua hieman. Kun hevoset alkoivat tuntua hyvältä, sai antaa pitkät ohjat ja kävellä. 

Alkutunti meni meidän osalta oikein hyvin ja sain pätkittäin Attea kulkemaan ihan hyvinkin, aina kun muisti vähän itsekin rentoutua ja avustaa pohkeella. Atte tuntui kuitenkin aika sellaiselta, hmmm.... tuupattavalta. Tai ainankin miusta tuntui koko ajan siltä, että tempo olisi saanut olla reippaampi, Jonnan mielestä se taas näytti menevän silloin liian reippaasti ja tahti katosi kun itsestä tuntui sellaisesta "hyvältä". No, laitetaan tuo itsellä sen piikkiin, että Atella en ollut piiitkään aikaan ratsastanut. Väistöt meille ei oikein sujunut ja sain edelleen tuuppia väistättävällä pohkeella koko ajan, että saatiin edes jonkunlaista väistöä. Muutama ok pätkä kuitenkin käynnissä tuli, ravissa oli sitten helpompaa. Laukannostoista ei sitten edes puhuta,,, Meinasi epätoivo iskeä kun en alkuun saanut Attea laukkaamaan ollenkaan. Avut itsellä oli siis hukassa enkä ollut oikein perillä mistään. Toisessa kierroksessa laukat sitten nousi helpommin, mutta koska kuskilla oli taas avut ihan miten sattuu, nousi todella monta kertaa väärä laukka ja tätä hiottiinkin pitkään. Attekin alkoi tämän tehtävän aikana kuumua ihan liikaa ja tuntui että poninkaan keskittyminen ei riittänyt tehtävään. Loppuun Atte kuitenkin parani ja loppuverryttelyssä sain muutaman tosi kivan pätkän, johon olikin hyvä lopettaa.